Opioidit ovat voimakkaasti riippuvuutta aiheuttavia päihde- ja lääkeaineita, joilla hoidetaan akuuttia tai kroonista kipua tai syöpään liittyviä kipuja. Niitä käytetään kuitenkin myös runsaasti ilman lääkärin määräystä, mikä luokitellaan lääkkeiden väärinkäytöksi. Tämä pätee myös silloin, kun lääkettä käytetään suurempina annoksina kuin hoitosuosituksessa on määrätty. Suomessa opioidiriippuvuus on yleisin syy päihdehoitoon hakeutumiselle ja opioidien käytöstä seuraa enemmän sairaalakäyntejä kuin mistään muusta laittomasta päihteestä.

Opioidiriippuvuus on krooninen ja etenevä aivosairaus, joka voi aiheuttaa ihmiselle erilaisia vakavia terveysongelmia ja pahimmillaan kuoleman. Opioideihin lukeutuu luonnollisia ja synteettisiä kemikaaleja, jotka vuorovaikuttavat hermosolujen opioidireseptorien kanssa. Tämä reaktio vähentää kivun tunnetta, koska se toimii samoin kuin aivoissa luonnollisesti esiintyvät endorfiinit. Tämän vuoksi opioidit saavat yleensä myös aikaan euforisia hyvän olon tunteita

Opioidiriippuvuuteen liittyviä oireita ja haittavaikutuksia ovat mm. masennus, voimakas halu tai jopa pakonomainen tarve käyttää ainetta ja heikentynyt kyky kontrolloida aineen käyttöä. Vieroitusoireina ovat erilaiset fysiologiset oireet kuten pahoinvointi, lihassäryt, suoliston kouristukset tai pupillien laajentuminen.

Opiodivalmisteisiin liittyy vakava yliannostuksen riski. ​​Opioidivalmisteet lamaannuttavat keskushermoston toimintaa ja voivat suurina annoksina johtaa hengitysteiden lamaantumiseen ja jopa kuolemaan. Hengityslama on yleisin akuutin opioidimyrkytyksen kuolemaan johtava syy.

Huumekuolemat 

Vuosituhannen vaihteen jälkeen Suomessa on huumemyrkytyksen seurauksena menettänyt henkensä yli 2 300 henkilöä. Huumemyrkytyskuolemassa henkilö on menehtyy yliannostuksen seurauksena käytettyään huumeita tai päihdyttäviä lääkeaineita. Vuosittainen huumemyrkytyskuolemien määrä ylittää jopa hukkumis- ja palokuolemien määrän. Alle 25-vuotiaiden osuus huumemyrkytyskuolemien uhreista on kasvanut jatkuvasti.

Opioidiriippuvuus

Päihderiippuvuudet

Huume- ja päihderiippuvuudelle on ominaista päihteen jatkuva, usein toistuva tai pakonomainen käyttö huolimatta käytön aiheuttamista sosiaalisista, taloudellisista tai terveydellisistä haitoista. Päihde- ja huumeriippuvuuteen liittyy useimmiten sekä fysiologinen että sosiaalinen riippuvuus. Fysiologisessa riippuvuudessa henkilön keho sopeutuu päihteen tai huumeen vaikutuksiin, mikä ilmenee lisääntyneen sietokyvyn ja voimakkaiden vieroitusoireiden muodossa päihteen käytön lopettamisen yhteydessä. Sosiaalisessa riippuvuudessa sosiaaliset suhteet ovat rakentuneet merkittävästi tai jopa kokonaan päihteiden käytön ympärille ja täten riippuvuudesta on vaikea päästä irti. Päihteiden ympärille rakentuneet sosiaaliset suhteet vetävät helposti takaisin päihteiden pariin ja henkilö voi kokea jäävänsä hyvin yksin yrittäessään irtautua päihteistä.

Tyttö katsoo kauppakeskuksen ihmismassaa

Psykologisella tasolla addiktio nähdään pakonomaisena keinona saada helpotusta sietämättömästä ahdistuksesta ja sen taustalla olevista avuttomuuden, häpeän, ulkopuolisuuden tai merkityksettömyyden tunteista. Päihteiden avulla käyttäjä tuntee olevansa elossa, vaikka todellisuudessa päihteiden jatkuva käyttö lisää käytön taustalla olevia ahdistavia tunnetiloja. Alkuvaiheessa riippuvuus perustuu usein enemmän juuri psykologisiin tekijöihin, kuten päihteen tuottamaan mielihyvään, mieltä kiihottaviin aistiharhoihin tai muihin toivottuihin psyykkisiin vaikutuksiin, mikä vahvistaa riippuvuuden kehittymistä.

Päihderiippuvuuden oireet

Jatkuva, pitkäaikainen päihteiden käyttö aiheuttaa henkilölle kovia vieroitusoireita, jos säännöllistä päihdeannosta ei ole saatavilla. Vieroitusoireet voivat olla eriasteisia, joskus hyvinkin voimakkaita. Vieroitusoireyhtymä voi ajaa henkilön jatkamaan haitallista päihteiden tai huumeiden käyttöä. Päihde- ja huumeriippuvuus voi kuitenkin ilmetä myös ilman merkittävää toleranssia tai vieroitusoireita. Noin 80 % huumeita käyttävistä ihmisistä onkin työelämässä ja elää täysin normaalia arkea.

Päihteiden aiheuttamista haitoista huolimatta henkilö ei kykene vähentämään tai lopettamaan aineen käyttöä. Päihteiden hankkiminen, käyttö ja käytöstä toipuminen vievät suurimman osan hänen ajastaan. Mikäli käytetyn aineen määrä on suuri tai jos henkilöllä on pakonomainen tarve saada käyttää ainetta keinoja kaihtamatta, voidaan puhua addiktiivisesta päihde- ja huumeriippuvuudesta.

Päihteiden ongelmakäytön ja huumeriippuvuuden riski kasvaa merkittävästi erilaisten psykiatristen häiriöiden yhteydessä. Tämä johtuu siitä, että päihteitä usein käytetään ahdistuksen, pelon ja masennuksen eriasteisten oireiden helpottamiseksi. Päihteiden ongelmakäyttö ja riippuvuus sekä aiheuttavat että vaikeuttavat ahdistusta, pelkoa, unettomuutta ja masennusoireita.

“Noin 80 % huumeita käyttävistä ihmisistä onkin työelämässä ja elää täysin normaalia arkea.”

Päihderiippuvuus näyttäytyy eri tavoin, mutta sen voi tunnistaa

Huumeita käyttävän ihmisen elämä koostuu päihtymisistä, joiden välissä hän suorittaa pakollista arkeaan taas seuraavaan päihtymiseen saakka. Arki voi tuntua tahmealta massalta kunnes taas saavuttaa päihtymystilan ja elämä tuntuu jälleen iloiselta ja kevyeltä. Kontrasti normaaliin arkeen on iso ja siksi näitä elämänjanoisia hetkiä odotetaan hartaasti ja niitä kaivataan elämään useammin ja useammin. Päihteiden käyttö alkaa hallita elämää, eikä huumeita käyttävä ihminen osaa enää laittaa elämän tärkeitä hetkiä päihtymyksen edelle.

Päihderiippuvuuksiin liittyy paljon häpeää ja syyllisyyttä ongelman edetessä. Omaa käyttöä saatetaan salailla ja vähätellä ystäville ja perheelle. Sosiaalisista tilanteista jättäydytään pois, jotta ei tarvitsisi joutua ristikuulusteluun päihteistä tai kertoa viimeaikaisia kuulumisia. Henkilö on kuin eri ihminen. Hänen elämänsä pyörii täysin päihdyttävän aineen ympärillä ja elämää suunnitellaan päihdetapahtumasta toiseen.

Elämä, jota näiden tapahtumien välissä täytyisi elää, voi tuntua hänelle turhalta ja esimerkiksi kumppanuus, perheenjäsenenä toimiminen tai ystävyys saattavat olla mahdottomia pakonomaisten päihtymisajatusten ohella. Mieli on usein ärtynyt, poissaoleva tai vetäytyvä.

Hoito

Opioidiriippuvuuden tärkein hoitomenetelmä on korvaushoito. Korvaushoidolla tarkoitetaan opioidiriippuvuuden hoitoa, jossa käytetään apuna sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa 642/2023 määriteltyjä lääkevalmisteita. Korvaushoidon keskeisenä tavoitteena on edistää potilaan kuntoutumista joko tavoitellen päihteettömyyttä tai haittojen vähentämistä. Samalla tavoitteena on potilaan elämänlaadun parantaminen.

Korvaushoito voidaan aloittaa yli 18-vuotiaalle opioidiriippuvaiselle potilaalle, jolla vieroittuminen ei ole onnistunut tai jolla ei ole edellytyksiä vieroittua opioideista riippuvuuden keston ja kokonaistilanteen vuoksi. Tarvittaessa hoidon tarve arvioidaan erikoissairaanhoidon toimintayksikössä. Hoito tulisi toteuttaa lähellä potilaan asuinpaikkaa niin, että lääkehoidon, psykososiaalisen hoidon ja tuen tarpeen pitkäkestoisuus huomioidaan. Opioidikorvaushoitoasetus ei estä alaikäisten hoitoa, mutta näissä tapauksissa käytetään ensisijaisesti muita interventioita eli esimerkiksi vieroitusta ja kuntoutusta.

Opioidiriippuvuuden vieroitus- ja korvaushoito perustuu kokonaisvaltaiseen hoitosuunnitelmaan, joka sisältää lääke- ja psykososiaalisen hoidon lisäksi tavoitteiden määrittelyn sekä potilaan muuhun terveyden- ja sairaanhoitoon, kuntoutukseen ja seurantaan liittyvät näkökulmat. Suunnitelman tulee huomioida myös yhteistyö sosiaali- ja terveyspalvelujen kanssa. Hoitotavoitteet arvioidaan hoidon alussa ja niitä tarkistetaan ja täydennetään säännöllisesti. 

Korvaushoidon hoitosuunnitelma tulee laatia yksilöllisesti potilaan tarpeiden perusteella. Korvaushoidossa keskitytään jatkumoon, joka kattaa sekä kuntouttavat että haittoja vähentävät tavoitteet samanaikaisesti. Lääkkeellisen korvaushoidon tarpeen arviointi perustuu opioidiriippuvuuden lääketieteelliseen diagnoosiin sekä moniammatilliseen selvitykseen potilaan kokonaistilanteesta. Yhteiskunnalle turvallisesti toteutettu korvaushoito on aina halvempaa kuin hoidotta jättäminen.

Hoidon tilanne Suomessa

Opioidikorvaushoitoon pitäisi päästä nopeasti diagnoosin saamisen jälkeen. Sen sijaan hoidon saamista on keinotekoisesti vaikeutettu, vaikka hoitopaikkoja on tarjolla paljon. Hoitoonpääsyn kriteerit eivät ole oikeudenmukaisia tai suoraviivaisia: päätökset tehdään esimerkiksi sen perusteella, käyttääkö henkilö neuloja tai onko hän ajattellut itsemurhaa. Tilanteen ei pitäisi olla näin vakava, ennen kuin henkilö on oikeutettu hoitoon. Ihmiset eivät aina täytä tiukkoja kriteerejä, mikä saa heidät jäämään pois hoidosta.

THL:n tilastojen mukaan vuoden 2021 lopussa opioidivieroitus- tai korvaushoidossa oli 7198 potilasta. Kasvua vuoden 2019 selvitykseen verrattuna oli 56 prosenttia. Silti Suomessa hoitoa saa vain noin 17–18 % käyttäjistä.

Alueellista vaihtelua

Opioidikorvaushoidossa ja hoitoonpääsyssä on tällä hetkellä huomattavaa alueellista vaihtelua Suomessa. Hoidon järjestämisvastuu on hyvinvointialueilla. Koska hoitokäytännöt vaihtelevat alueittain, Suomen päihdelääketieteen yhdistys (PÄLY) on julkaissut 23.8.2023 ensimmäisen valtakunnallisen opioidikorvaushoidon hoitosuosituksen.

Alueelliset erot näkyvät erityisesti silloin, kun on kyse muiden aineiden käytöstä hoidon aikana. Suomessa päihteiden sekakäyttö on hyvin yleistä. Osassa paikoista vaaditaan raittiutta ja muiden aineiden, esimerkiksi kannabiksen, käytön lopettamista. Potilaiden on sitouduttava näihin sääntöihin, ja käyttöä valvotaan säännöllisillä huumeseulonnoilla, jotka ovat osa hoitoa. Alueelliset erot asettavat potilaat eriarvoiseen asemaan.

Suomessa päihteiden väärinkäytön ja mielenterveysongelmien välillä näyttää olevan selkeä hierarkia hoidon suhteen. Päihdehoitoon ei panosteta yhtä paljon kuin mielenterveyspalveluihin. Joissakin kunnissa on vain yksi päihdehoitaja, joka hoitaa myös kaikkia alueen mielenterveyspotilaita. Tämä luonnollisesti heikentää päihdeongelmaisten saamaa apua. Mielenterveyspalvelut tulisi integroida päihdehuollon perushoitoon ja päinvastoin.

Hoitoonpääsy, asenteet ja stigma

Suomessa huumeita käyttävien ihmisten on oltava hyvin oma-aloitteisia päästäkseen hoitoon ja se vaatii paljon motivaatiota. Monet eivät tiedä, mistä he saavat tarvitsemaansa tukea ja miten he pääsevät arviointiprosessiin. Julkisista palveluista ei aina saa apua. Joihinkin yksiköihin pääsee hyvin helposti ja joihinkin taas ei. Osassa Suomea pitkät välimatkat vaikuttavat siihen, miten helposti potilaat pääsevät hoitoon.

Jopa jotkut päihdehoidon parissa työskentelevät ammattilaiset saattavat uskoa, että korvaushoito on huumeiden jakelua, eikä todellista hoitoa. Nämä asenteet vaikuttavat myös hoidon järjestämiseen. Yleinen henki terveydenhuollossa näyttää olevan se, että potilaita on valvottava ja pidettävä kurissa. Edes ammattilaiset eivät aina tunnu ymmärtävän, että riippuvuus on krooninen aivosairaus, joka tarvitsee hoitoa. Tietoa tarvitaan lisää myös siitä, että riippuvainen kärsii harvoin ainoastaan riippuvuudesta, sillä hänellä on usein myös sosiaalisia ja psyykkisiä ongelmia. Suurin este riippuvaisten mielenterveyspalvelujen saamiselle näyttää olevan päihdeongelmien stigma.

Tiedon puute

Ihmisillä ei yleensä ole riittävästi tietoa opioidikorvaushoidosta. Tiedon puute voi aiheuttaa leimautumista ja vaikeuttaa hoitoon pääsyä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemässä tutkimuksessa vuodelta 2018 kartoitettiin suomalaisten huumeidenkäyttöä ja asenteita huumeita kohtaan. Sekä korvaushoidon kannatus että vastustus ovat vähentyneet vuosien varrella, ja näin ollen niiden ihmisten määrä, jotka eivät osaa muodostaa mielipidettä asiasta, on kasvanut. Jos esimerkiksi poliitikoilla ei ole riittävästi tietoa, he eivät myöskään pysty muodostamaan mielipidettä asiasta.

Lähteet: